Eläkeliiton Turun yhdistys ry
Toimintakertomus vuodelta 2025
Yleistä
Eläkeliiton Turun yhdistys ry on perustettu 14.6.1974 eli yhdistys täytti viime vuonna 51 vuotta. Yhdistys kuuluu Suomen suurimpaan eläkeläisjärjestöön Eläkeliittoon, jossa on liki 115 000 jäsentä. Eläkeliitto jakautuu 20 piiriin ja piirit lähes 400 paikallisyhdistykseen. Turun yhdistys ry kuuluu Eläkeliiton Varsinais-Suomen piiriin, johon kuuluu 15800 jäsentä. Varsinais-Suomen piiri jakaantuu 45 yhdistykseen, joista Turun yhdistys on kolmanneksi suurin.
Turun yhdistys tarjoaa eläkeikäisille monipuolista toimintaa ja virkistystä sekä pyrkii vaikuttamaan ikäihmisten hyvinvointiin.
Jäsenet, jäsenedut
Eläkeliiton Turun yhdistyksessä oli jäseniä vuoden lopulla 794. Naisia oli 565 ja miehiä 229. Keski-ikä oli 75 vuotta. Jäsenmäärässä oli laskua edelliseen vuoteen verrattuna.
Toimintavuoden jäsenmaksu oli 20 euroa/jäsen.
Jäsenmaksuun sisältyvät Eläkeliiton jäsenedut, kuten mm. EL-Sanomat viisi kertaa vuodessa ja alennuksia Lehmirannan lomakeskuspalveluista.
Syyskokouksessa yhdistyksen kunniajäseniksi kutsuttiin Tenho Lindell, Soile Ojanperä, Sirpa Raiko, Helmi Skön, Leila Tuominen ja Kari Viinamäki.
Toimitilat
Maanantaitreffit jatkuivat Tarmon talolla, Virusmäentie 10. Lavis, käsityö- ja pelikerho kokoontuivat kevätkaudenTarmon talolla ja syyskuusta alkaen Lehmusvalkamassa. Lauluryhmä Tenhot harjoitteli alkuvuoden Taimi II:ssa ja siirtyi 12.3. Ruusukortteliin. Paattisten alueolohuoneessa kokoontuivat naisten jumppakerho ja boccian pelaajat. Ikiliikkuvat-jumpparyhmä ja Hyvän mielen kööri kokoontuivat Kerttulin vanhainkodissa. Uutena kokoontumispaikkana mukaan tulivat Lehmusvalkama ja Ruusukortteli, jonka tilat muuttuivat Varhan myötä maksuttomiksi.
Kokoukset
Yhdistyksen sääntömääräisiä kokouksia pidettiin kaksi. Kevätkokous pidettiin 17.3., läsnä oli 30 jäsentä. Syyskokous pidettiin 17.11. ja läsnä oli 47 jäsentä.
Yhdistyksen hallitus kokoontui vuoden aikana yhdeksän kertaa.
Syyskokouksessa valitut hallituksen edustajat osallistuivat piirin kevätkokoukseen 24.3. ja syyskokoukseen 10.11. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja osallistuivat Turun alueen aluekokoukseen 5.3. Raisiossa ja 15.10. Liedossa.
Hallitus:
Raili Kujanpää, pj, matka- ja kulttuurivastaava, TS-ilmoitukset, kotisivut
Pirkko Valtanen, varapj, maanantaitreffivastaava, liikunta- ja käsityökerhovastaava, ilmoittautumisten vastaanotto
Erkki Helimo, kerhoisäntä
Raija Kyhä, vapaaehtoistyön vastaava, vanhusneuvoston jäsen 31.8. saakka, sen jälkeen varajäsen, Vanhustyön Neuvottelukunta
Taina Muurimäki, jäsensihteeri, kokoussihteeri, näytelmä-, pelikerho- ja kuntosalivastaava
Tuula Ranne, emäntävastaava
Ritva Saarinen, kuorovastaava, arpajaisvastaava
Muita toimihenkilöitä:
Anja Nurminen, Ikiliikkuvat-musiikkiliikunta ja Hyvän mielen kööri
Johanna Järvinen, kuoronjohtaja, Lauluryhmä Tenhot
Kirsi Vainio, lavisohjaaja
Liisa Kivistö, apuemäntä
Leila Koivisto ja Seppo Simpanen, liikunta ja boccia, Paattinen
Yhdistyksen toiminnantarkastajana toimi Tuula Nurmi ja rahastonhoitajana Riitta Rikkonen.
Jäsenten säännölliset kokoontumiset
Kevät 2025:
- 13.1. Vanhusneuvoston pj Ulla Vierimaa ja liikuntapalveluvast. Roosa Neitola, 52 hlöä
- 3.2. Tietokilpailu, bingo, yhteislaulua ym, 36 hlöä
- 15.2. Uusien jäsenten iltapäivä, 55 hlöä
- 24.2. Päihitä tavarakaaos, Hanna Ollikainen, 33 hlöä
- 17.5. Kevätkokous, pj Sinikka Tuomarila, 30 hlöä
- 7.4. Senior Shop, 30 hlöä
- 28.4. Piirin kuulumisia, pj Tuula Ristimäki, 40 hlöä
- 26.5. Kevätjuhla, 55 hlöä
Syksy 2025:
- 9.9. Syyskauden avaus,66 hlöä
- 29.9. Hampaat ja hampaiden hoito, E-L. Hyytiäinen, 44 hlöä
- 20.10. Digiopastukset Turun alueella, Markku Hukkanen (36 hlöä)
- 17.11. Syyskokous, pj Sinikka Tuomarila (47 hlöä)
- 1.12. Yhdistyksen joulujuhla (80 hlöä)
Retket, konsertit, teatterit
- 18.1. Laivaston soittokunta ja Aura Wind Band, Maria Ylipää, Turun Konserttitalo
- 30.3. Tähtien Kevät -konsertti, Turun Konserttitalo
- 1.4. VNK:n kevätristeily, Viking Grace
- 10.5. Hildur, Turun Kaupunginteatteri
- 28.5. Kevätretki Länsi-Uudellemaalle
- 14.6. Kesäteatteriretki, Niskavuoren naiset, Teatteri Tuntematon, Jokioinen
- 17.7. Piirin kesäteatteriretki, Vesku-musikaali, Valkeakosken teatteri
- 17.9. Syksyinen ruokaretki Rymättylään, Louhisaaren kartano
- 14.10. Rakkaustarina, Teemu Roivainen ja Saara Aalto, Turun Konserttitalo
- 18.10. Rakkauskirjeitä, Seela Sella ja Esko Roine, Turun Kaupunginteatteri
- 29.10. Kari Tapio 80 vuotta -juhlakonsertti, Turun Konserttitalo
- 10.12. Jouluretki Lehmirantaan
Liikuntaryhmät:
Ikiliikkuvat-musiikkiliikuntaryhmä kokoontui Anja Nurmisen vetämänä Kerttulin vanhainkodissa 35 kertaa ja osallistujia oli yhteensä 591 henkilöä.
Paattisilla jumpattiin 32 kertaa ja voimistelijoita oli yhteensä 376.
Paattisten boccia-kerho kokoontui myös 32 kertaa ja osallistujia oli yhteensä 256.
Lavisjumppa jatkui kevätkauden keskiviikkoisin Tarmon talolla ja syksyllä perjantaisin Lehmusvalkamassa Kirsi Vainion johdolla, yhteensä 28 kertaa, osallistujia 616 hlöä. Syyskaudeksi saatiin laviksen kustannuksiin Turun kaupungilta anottu toimintatonni (syksy -25 ja kevät- 26). Lavis oli avointa kaikille.
Kylpylähotellissa Caribiassa harrastettiin allasjumppaa torstaisin yhdessä Lounais-Suomen Diabetesyhdistyksen kanssa.
Lehmusvalkaman kuntosali oli yhdistyksen jäsenten käytössä tiistaisin klo 15.30-17.00. Kuntosalin jälkeen oli mahdollista käyttää myös saunaa ja allasosastoa. Kuntosalia käytti yht. 413 naista ja 46 miestä.
Asahi-liikunta alkoi uutena toimintana 11.9. alkaen. Vetäjänä Kirsi Vainio. Asahi-ryhmä kokoontui kuusi kertaa, osanottajia 117.
Harrasteryhmät:
Lauluryhmä Tenhot
Yhdistyksen lauluryhmä Tenhot kokoontui vuoden aikana 24 kertaa, osanottajia oli yhteensä
269. Kuoronjohtajana toimi musiikinopettaja Johanna Järvinen. Kuorovastaavana toimi Ritva Saarinen.
Hyvän mielen kööri
Hyvän mielen kööri kokoontui Anja Nurmisen johdolla Kerttulin vanhainkodin tiloissa torstaisin 32 kertaa, laulajia kaikkiaan 1055.
Käsityökerho Kässäri
Käsityökerho kokoontui Pirkko Valtasen johdolla kevätkaudella Tarmon talolla ja syyskaudella Lehmusvalkaman kerhohuoneessa, yhteensä 19 kertaa, osallistujia 65.
Korttipelikerho
Korttipelikerho kokoontui Taina Muurimäen johdolla kevätkaudella Tarmon talolla ja syyskaudella Lehmusvalkaman kerhohuoneessa, yhteensä 19 kertaa, osallistujia 80.
Näytelmäkerho
Näytelmäkerhon vetäjänä toimi Taina Muurimäki. Hoivakoti Kohu -näytelmää ja Blondit-näytelmää esitettiin palvelutaloissa sekä yhdistyksen tapahtumissa.
Vapaaehtoistyö:
Yhdistyksen TunneMusiikki-ryhmä on käynyt näytelmäkerhon tavoin ilahduttamassa asukkaita Turun palvelutaloissa. Yksilöauttamisen määrä yhdistyksessä on ollut vähäistä.
Vaikuttamistoiminta
Yhdistyksen edustajana Turun Vanhusneuvostossa toimi 31.8. asti Raija Kyhä. Sen jälkeen uuden Vanhusneuvoston aloittaessa hänet valittiin varajäseneksi.
Tiedotus
Yhdistyksen ilmoitukset julkaistiin Turun Sanomien yhdistyspalstalla maanantaisin ja yhdistyksen kotisivuilla. Helmikuussa jäsenille lähetettiin jäsenmaksulomakkeen kanssa kevään ohjelmakalenteri. Postitse tapahtuvaa tiedottamista haittaa kustannusten suuruus. Sähköpostitse tapahtuvaa tiedotusta lisättiin, mm. syksyn ohjelmakalenterit lähetettiin jäsenten antamiin sähköpostiosoitteisiin. Valitettavasti edelleen yli 200 jäsentä on ilman sähköpostiosoitetta ja informaation saaminen tälle ryhmälle on vaikeaa.
Yhteistyö ja koulutus
Hallituksen edustajat osallistuivat piirin toimihenkilöpäivään 4.2. ja järjestöpäivään 27.10. sekä piirin kevät- ja syyskokouksiin Lehmirannassa.
Yhdistys osallistui omalla esittelypisteellä Ruusukorttelin Seniorimessuille 13.3. ja vastaavaan tapahtumaan 27.8. Lehmusvalkamassa.
Talous
Yhdistyksen taloudellinen tilanne oli vuoden 2025 aikana hyvä. Tilinpäätös oli 592,51 e ylijäämäinen. Omatoimista varojen hankintaa olivat Eläkeliiton tarvikkeiden myynti, kahvin myynti kk-tapaamisissa, arpajaistuotot ja ilmoitusten hankinta. Vuositervehdys-lehteä saatiin myytyä jäsenille vain muutama kappale, joten ne jäivät yhdistykselle tappioksi.
Turun kaupunki avusti yhdistyksen toimintaa antamalla toiminta- ja liikunta-avustusta.
Kuluja olivat mm. jäsenmaksuosuudet liitolle ja piirille, toimistokulut, osallistuminen koulutuksiin, vuokra- ja tarjoilukulut.
Toiminnan arviointia
Yhdistyksen toimintavuosi oli kiireinen ja toimintoja sekä tapahtumia oli paljon. Hallitukseen ei saatu lisää jäseniä, joten hallitus koostui edelleen vain kuudesta jäsenestä. Näin koko toiminta jäi vain muutaman henkilön harteille.
Jäsenille pyrittiin tarjoamaan mahdollisimman monipuolista toimintaa niin, että jokainen löytäisi yhdistyksestä jotain itseään kiinnostavaa.
Huolta aiheutti jäsenmäärän lasku edellisestä vuodesta, minkä vuoksi hallitus tarkasteli toimintaansa kriittisesti. Pääosa vähennyksestä johtui jäsenten maksamatta jääneistä jäsenmaksuista, jonka vuoksi heidät jouduttiin poistamaan jäsenrekisteristä.
Kaiken kaikkiaan toimintavuosi oli onnistunut: toimintasuunnitelmassa saatiin hyvin pysyttyä, tapahtumiin saatiin kiitettävästi osanottajia ja hallituksessa vallitsi hyvä yhteishenki.
Hallitus haluaakin kiittää koko jäsenistöä ja eri toimintojen vetäjiä hyvästä toimintavuodesta.
Eläkeliiton Turun yhdistys ry:n hallitus on kokouksessaan 10.3.2026 hyväksynyt tämän toimintakertomuksen esitettäväksi yhdistyksen kevätkokoukselle 23.3.2026.
Raili Kujanpää Pirkko Valtanen
puheenjohtaja varapuheenjohtaja
Eläkeliiton Turun yhdistys ry:n kevätkokous on hyväksynyt tämän toimintakertomuksen Turussa 23.3.2026
Tuula Ristimäki, pj Raili Kujanpää, siht.